Grafiikan kuultavat kuviot

Johanna Pihlajamaan grafiikkaa
Galleria 5, Oulu 18.02. - 08.03. 2009

Nivalassa vuonna 1973 syntyneen graafikon Johanna Pihlajamaan teoksia oli edellisen kerran esillä Oulussa vuonna 2004 hänen pitäessään yhteisnäyttelyn Annu Vertasen kanssa Galleria Harmajassa.

Tuolloin Pihlajamaan puupiirrosten kokoavana aiheena olivat Liikeideat ja niiden sovelluskohteina etenkin linnut ja hevoset. Pihlajamaan tekniikka kiinnitti huomiotani lajin totunnaisen karkeahkosta jäljestä poikkeavalla keveydellä, mikä ulottui myös vedosten väriskaalaan.

Saman persoonallisen kädenjäljen kohtaa nyt avautuneessa Galleria 5:n näyttelyssä, jossa puupiirrosten lisäksi on esillä viivasyövytysvedoksia kiinanpaperille.

Pihlajamaan ilmaisu on huomattavasti avartunut ja tyylissä on selkeää painotusta abstraktismin suuntaan. Värien eteerinen hohto tukee sekä pohjoisen talven inspiroimia mielikuvia että maasta irtautuvia näkymiä – planeettojen pyörähtelyä ja tähtisymboliikkaa. Mutta kaiken läpi, pienimmästä näkökulmasta suurimpaan, siivilöityy sama elämää väreilevä energia.

Vedoksia katsellessa näkeekin taiteilijan, joka luo omaa todellisuuttaan itsenäisillä välineillä, taidoilla ja valinnoilla.

Missä ja milloin hänet mahtoikaan pysäyttää esimerkiksi arktisen arkkitehtuurin klassinen luomus, iglu, joka varioituu näyttelyssä kahtena puupiirrossarjana Iglu ja timantti? Iglun tyylitelty perusmuoto kertautuu rakenteellisesti samanlaisena päivänkiertoa mukailevien värinyanssien vaihtuessa verkkaisesti toisiin. On houkutus verrata jokaisen iglun yläpuolella olevaa timanttia lumikiteeseen, joka monistuessaan mahdollistaa käyttökelpoisen rakennusmateriaalin.

Talvikuvien I-II tunnelmanmuuntajina toimivat oranssista siniseen vaihtuvat ympyrät.

Pelkistyneimmillään ympyrämuodot jäsentävät tilaa kaarimuotoon aseteltuina puupiirroksissa Kehrä I-II. Näitä vedoksia kannattaa tarkastella aivan läheltäm erottaakseen ympyröiden viehkeät koristekuviot.

Vaikuttavimmillaan puupiirtäjän kompositiotaito ja värisilmä yhdistyvät kahdessa vedoksessa sarjasta Läpinäkyvä. Teosten sisäinen liikkumatila sysää esiin monenlaisia assosiaatioita.

Lukuisina variaatioina, sekä yksittäisinä että koosteina toistuva pallomuoto sarjasta Pyöreäiset värit on toteutettu viivasyövytystekniikalla. Piirrosmaisista värikiekoista paljastuu sisäisten liikeratojen nopeatempoinen verkosto, jota ei voi olla vertaamatta alkeishiukkasten mikromaailmaan. Erityisesti yhdeksän vedoksen sarjakooste paljastaa sen intensiteetin, jolla Pihlajamaa on aihetta tutkinut.

Poikkeuksellisen yhtenäinen ja ilmava grafiikan näyttely kertoo vahvasta ammattitaidosta ja seestyneestä näkemyksestä. Johanna Pihlajamaa toimii myös Grafiikanpaja Himmelblaun vedostajana.

Seppä Soile, 26.2.2009 Keskipohjanmaa

Ajaton mietiskelijä luottaa abstraktioon

Puupiirros: Johanna Pihlajamaan kuvat hehkuvat mietiskelyä ja valoa
Paikka: Grafiikanpaja Himmelblaun galleria, Finlaysoninkuja 9, Tampere
Aika: 19.01. - 02.03. 2008

Tamperelaisen Johanna Pihlajamaan nykytuotanto on mietiskelevää. Hänen grafiikkansa on keskittynyt mielikuvien luomiseen abstraktioilla.

Pihlajamaa työstää kuvansa koivuvanerille eli kyse on perinteisessä mielessä puupiirroksista.
Kestävän paperin ansiosta teokset kehittyvät kerroksittain.

Värien vuorovaikutus ja yhdistelmien synnyttämä vaikutelma on todistettava paikan päällä.
Pihlajamaan teokset ovat näennäisesti vähäeleisiä. Vastavärit ja keskenään ristiriitaiset muodot toimivat itsenäisinäkin, mutta juuri yksinkertaisimmat teokset herättävät eniten mielleyhtymiä.

Kuvat väittävät tutkivansa läpinäkyvyyttä, mutta se ei nouse keskeiseksi teemaksi.

Kosminen mittakaava
Töiden aiheet kytkeytyvät osin menneeseen, vaikka näyttelyn ilme on ajaton.
Pihlajamaa nauttii eri tavista käyttää viivaa. Jälki voi korostaa ihmisen kädenliikkeen orgaanisuutta tai olla virheetön ja suora.

Keinotekoisuuden ja luonnollisuuden risteyttäminen palauttaa ihmisen perustavanlaatuisiin ajatuksiin -kosmisessa mittakaavassa.

Useat teokset näyttävät astronomisilta maailmankartoilta. Yksittäin teokset ovat vaikuttavia, mutta paikoin niiden toivoisi ottavan rohkean askeleen katsojan suuntaan. Tätä näyttelyä ei voi juosta läpi.

Sami Sjöberg, 8.2.2008 Aamulehti

Kohti avaraa abstraktiota

Johanna Pihlajamaa (s. 1973) kaivertaa puupiirroksensa perinteisesti koivuvanerille ja vedostaa ne prässillä paperille, joka kestää useita vedostuskerroksia. Hän ei kuitenkaan palvo klassisia grafiikanmenetelmiä ja pyri täydellisesti toistettavaan jälkeen vaan alistaa tekniikan lopputuloksen edessä. Värin levittäminen laatalle tarjoaa sellaisia variaation mahdollisuuksia, jotka ovat hänen teoksilleen välttämättömiä. Tämä tekee teoksista usein uniikkeja.

Pihlajamaa työstää esittävää ja abstraktia ilmaisua rinnakkain. Vanhempi teossarja Liikeideoita kuvaa esittävien, näennäisesti pysähtyneiden elementtien kautta liikettä, lentoa ja jatkuvuutta. Kuva-aiheet asettuvat tilaan monokromaattista taustaansa vasten. Samanlainen tilankäsittely jatkuu teoksissa Heijastus ja Varjot, joissa syntyy kiinnostava ristiriita tilan ja tilattomuuden välille. Melkein näkymätön verkko on rakentunut vahvan kolmiulotteisesti aineettomalle värikentälle. Se ei kuitenkaan kiinnity taustaansa vaan kelluu siinä painottomana.

Tämän sisältö- ja sommitteluratkaisun ohella yhteistä uusiin teoksiin on dynaaminen ja rytmikäs viivan käsittely. Vaikka kyseessä olisi reunoiltaan suljettu muoto kuten seitti tai uudempien abstraktioiden pohjana toiminut pallo, ei viiva jämähdä toisteiseksi koristekuvioksi vaan elää piirtäen pintaan moninaisten muotojen sarjaa.

Viiva itsessään on huolellinen ja tasalaatuinen. Pihlajamaa kaivertaa sen ensin puulle. Viiva jää näkyviin vedoksessa ikään kuin negaationa, kun taustan väri painetaan sen ympärille. Värit liukuvat toistensa päälle, sulautuvat toisiinsa ja hehkuvat kuultavina ja hienostuneina. Silti viivan muodostama kuva säilyy tarkkana.

Aivan uusimmissa teoksissa on kuitenkin havaittavissa muutos. Niissä lopputulos on välillä epätarkka kuin nopea havainto kohteestaan. Viiva ei ole enää niin alistunut muodolle, mutta on joutunut samalla luopumaan erityisestä asemastaan teoksen rakentajana. Muodot, erityisesti ympyrä ja puoliympyrä, ovat ottaneet pinnan haltuunsa. Pehmeine häivytettyine värisävyineen niiden ja taustan välinen raja ei ole enää selkeä eikä kovin kolmiulotteinen. Kokonaisuuden suurpiirteisyys antaa entistä suuremman roolin muotojen tihentymille. Entiseen tapaansa ne kuitenkin nousevat pinnalle jättäen taustan aineettomaksi.

Pihlajamaa hyödyntää taitavasti valoa. Hän käyttää vastavärejä vedostaen useita ohuita kerroksia päällekkäin, jolloin sävyt tuntuvat elävän jatkuvasti. Väripinta hengittää päästäen lävitseen useita vaihtoehtoisia vivahteita riippuen katsojan sijainnista suhteessa teokseen, valon määrästä ja ympäröivistä väreistä. Värikerrokset ovat läpinäkyviä, paljastaen altaan edellisen.

Sommittelu kulkee kohti abstraktiota, mutta samalla siihen on tullut kalligrafisia, merkkien keskinäisiä suhteita korostavia piirteitä, joita maalauksellisuus keventää. Pihlajamaa on kuitenkin irrottautunut käyttämään muotoja puhtaasti estetiikan välineinä, eikä lataa niihin merkityksiä varhaisempaan tapaansa. Ei ole enää mielekästä tulkita teosten yksittäisiä elementtejä sisällön kannalta vaan katsoa kokonaisuutta enemmän kosmisena havaintona, irtautumisena ja todellisena liikkeenä.

Veikko Halmetoja